top of page
Search
  • Farmaravinto

Saako ravintolisien käytöstä lisähyötyä ravitsemukseen?

Moni meistä ajattelee, että ongelmat ravitsemuksessa on helppo korjata tai korvata

erilaisilla pillereillä. Onko asia kuitenkaan näin?


Ravintolisät ovat elintarvikkeita, joita käytetään ravitsemuksellisien ominaisuuksien vuoksi täydentämään ruokavaliota. Ravintolisillä tarkoitetaan erilaisia suun kautta otettavia tabletteja, jauheita, nesteitä ja pillereitä. Niitä ovat esimerkiksi vitamiini-, kivennäisaine- rasvahappovalmisteet. FinRavinto 2017 - tutkimuksen mukaan 52 % miehistä ja 64 % naisista käyttivät vähintään yhtä ravintolisää.


Suurin osa käyttää ravintolisiä ns varmuuden vuoksi. Tällöin käyttö onkin ravitsemuksen kannalta täysin turhaa ja johtaa vain ylimääräiseen tarpeettomaan rahanmenoon. Ravintoaineiden saanti on useimmiten riittävää, jos syödään monipuolisesti lautasmallin mukaan. Huonompikaan ravitsemus ei aina automaattisesti tarkoita liian vähäistä ravintoaineiden saantia.


Ravintolisiä tulisikin käyttää vain todennettuun tarpeeseen. Tässä asiassa kannattaa rohkeasti käyttää hyödyksi myös meitä lääkealan asiantuntijoita mm apteekeissa, jotta tulee valittua oikeanlainen tuote oikeaan tarpeeseen ilman turhia päällekkäisyyksiä. Ravintolisiä voidaan käyttää hyvin erilaisissa elämäntilanteissa ja niillä voidaan tukea ravitsemusta sekä erilaisia tavoitteita. Esimerkiksi ehkäistä osteoporoosia silloin kun kalkkia saa ruokavaliosta liian vähän tai raskautta suunniteltaessa käyttää tarvittaessa foolihappoa estämään sikiön hermostoputken kehityshäiriöitä.


Tarpeetonta ja varmuuden vuoksi olevaa käyttöä tulisikin välttää. Siitä voi pahimmillaan olla terveydelle haittaa, sillä lisät voivat rasittaa maksaa ja häiritä ravintoaineiden sekä lääkkeiden imeytymistä.




38 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page